Istun olohuoneessa ja kirjoitan, koitan vääntää yöllisestä kokemuksestani jonkinlaista jouluista tarinaa. Katson ikkunasta pihalle ja huomaan supisuomalaisen mustan joulun ja raapaisen päätäni ja huomaan, että hiukseni ovat rasvaiset.
Yritän löytää mielessäni jonkinlaista tarinaa.
Tarinaa yöllisestä kokemuksestani, koska olin varma, että joku koputti viime yönä ikkunaani.
En tiedä kuka se oli, mutta huoneeni ikkuna on asfaltista noin 7 metriä.
Kuka ylettyisin niin korkealla? Kivi se ei voinut olla, koska ääni oli hyvin pehmeä.
En saanut mitenkään päästäni kunnollista tarinaa ja sitä paitsi olin lopen kyllästynyt aloittamaan kaikki tarinani siitä, että mies herää sängystä.
Nousin pöydästä ja kävelin lähemmäksi ikkunaa.
Ulkona oli hiljaista… harva yleensä liikkuikaan Jouluaattona pihalla.
Mietin, että nyt olisi itselläni oiva tilaisuus lähteä vähän jaloittelemaan pihalle, koska saisin rauhassa tehdä niin.Pistin kengät jalkaa ja lähdin ulos.
Ensimmäinen ulko-oven avaus kertoo heti onko kylmä vai ei.
Kylmä ei ollut, mutta ilma hyvin kosteaa.
Onneksi otin talvikenkäni, enkä niitä lenkkareita, joissa on enää sentti pohjaa jäljellä.
Aloin astelemaan tyhjällä kadulla.
Kaukana kuului auton ääni, mutta liikettä ei näkynyt missään.
Mietin, että millaisen lenkin tekisin ja päätin kävellä omakotitalojen vierestä, koska se tuntuisin hyvin kodikkaalta ja antaisin ehkä minulle ideaa tuohon yölliseen koputus tarinaan.
Kävellessäni koitin miettiä ja katselin ympärille, että mistä saisin inspiraation lähdettä, kun aloin huomaamaan, että joulun kunniaksi kaikki ikkunat olivat auk.
Suomalaiset ovatkin jouluna hyvin avointa porukkaa.
Huomasin myös, että joka talosta, jossa valot loistivat näkyi ihmisiä.
Minua alkoi kiinnostaa. Käännyin nopeasti takaisin kotiinpäin, koska olin löytänyt aatoksi viihdykettä.
Syöksyin ovestani suoraan komeroon ja aloin etsimään vanhoja kiikareitani ja kynään ja paperia.
Lopulta nuo kaikki tavarat löytyvät ja aloin miettimään missä saisin kunnon rauha uudelle harrastukselleni.
Otan retkituolin mukaan, koska nyt tämä poika lähtee kunnolla pongaileen itsellensä , jotain tekemistä.
Menen kerrostaloni hissiin ja painan nappia ylimpää kerrokseen.
Hissin noustessa mietin, että miksei joka hississä voisi olla omat hissi musat.
Lopulta olen ylimmässä kerroksessa ja kävelen vielä yhden kerroksen rappusilla ylös ja pääsen vihdoinkin talomme katolle. Kultasuoni! Niin kuin arvelin naapurissani vietetään joulua.
Heitin retkituolin aloilleen ja aloin tiirailemaan ihmisiä.
Ei tässä ole mitään pervoa.
Minä vain katselen ihmisiä oma vika, kun pitävät ikkunaa auki.
Naureskelen itselleni, että olen askeleen lähempänä takaikkunan päähenkilön pakkomiellettä, mutta nyt ymmärrän miksi kaveri jaksoi tuijottaa niin kauan ihmisiä.
Se on, jotain mitä on vaikea kuvailla.
Nuori pari katsoo tv:tä yhdessä. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta pienikin ele saa aina mielikuvituksen juoksemaan. Toisessa ikkunassa on kunnon sukujuhlat ja ihmiset juttelevat.
Mielessäni käy pari härskiä ajatus, että entä jos, joku on ottanut tarpeeksi korvatunturin kuperkeikkajuomaa, ja löytäisin vaimostaan uusia kiihottavia piirteitä ja kävisi kimppuun, kun nuori ori, mutta pahaksi onnekseni en mitään sellaista nähnyt.
Huomasin, että luulemani kymmenen minuuttia oli muuttunut puoleksi tunniksi.
Aloin jo tuossa ajassa ymmärtämään BB:n katselijoita, Mutta tapahtuman ikävimpiä puoli oli kylmyys ja kaiken kukkuraksi vielä alkoi tulemaan tyypillistä räntäpaskaa taivaalta.
Minun oli pakko jaloitella, muuten jäädyn retkituoliini kiinni.
Koitin pyöriä ympyrää ja samalla urkkia ikkunoista, että missä niissä avattaisiin lahjoja tai perheen isä olisi ottanut sen verran, että vähän alkaisi riitelemään anoppinsa kanssa, mutta näin ei käynyt. Kuulin naksahduksen takaani ja tajusin, että moni naapurini ei ehkä ymmärtäisi minun sielunmaisemaani, jos jäisin kiinni kiikarit kädessä.
Aloin tulemaan hieman vainoharhaiseksi ja aloin kurkkimaan taloni sisälle ja katsomaan, ettei siellä ollut valot syttynyt.
Ikäväkseni näin oli tapahtunut.
Otin nopeasti retkituolini ja lähdin pois, koska en haluaisi leimautua tirkistelijäksi.
Odotin hissiä ja painuin kotiini.
Kotona pistin hellan kuumenemaan, että saisin vähän lämmikettä itselleni.
Otsaani poltti, en tiedä oliko se siitä, että olin päässyt liian nopeasti kylmästä lämpöiseen vai oliko se jälkitraumaa siitä, että olin pelännyt jääväni kiinni.
En miettinyt asiaa sen kummemmin, vaan aloin pyörimään huoneessani levottomasti. Mitä tekisin nyt? Jäisinkö tuijottamaan Tv:tä ja suunnittelemaan sitä tarinaa vai menisinkö takaisin.
Koitin ottaa tämän turvallisemman vaihtoehdon ja jäädä kotiin, mutta huomasin, että sisäinen pikkulapseni hyppi pitkin seiniä.
Hän tahtoi takaisin katsomaan, kun ihmiset katsovat tv:tä ja elävät normaalisti. Tietty jotain voisia tapahtua?... Join nopeasti teen, että jaksaisin pyöriä kauemmin pihalla.
Tällä kertaa päätin mennä pitemmälle kalaan ja aloin kiertämään ympäri lahtea.
Jokainen varjon liike sai kohdistamaan katseeni ikkunoihin.
Tahdoin nähdä jotain kiellettyä, mutta missään ei tapahtunut mitään pyörin ja pyörin. Huomasin joulupukkeja liikenteessä ja naureskelin itselleni, että voisin itse pukeutua tontuksi, koska vähän samaa hommaa olen nyt tekemässä, kun he.
Kiertelin ja kiertelin. Huomasin, että olin jo viettänyt 4 tuntia pihalla vain tirkistelemässä ikkunoista ja ainoa härski tilanne oli ollut, se että näin pari varjoa saunan ikkunasta.
Tietty se oli vielä sellaista sohjolasia, josta ei näy läpi.
Yhdessä ikkunassa oli ollut hieman enemmän toimintaa, koska nainen oli kävellyt viinipullo kädessä ja kaatanut kaverilleen lisää juomaa.
Nämä ehkä kuulostavat hieman köyhiltä, mutta ne olivat suuria hetkiä minulle, mutta kylmyys oli alkanut salaa vaikuttaa minuun.
En ollut sitä itse huomannut, mutta kurkkuani alkoi vaivata jokin.
Tuntui, että siellä oli limaa.
Koitin räkiä sitä ulos, mutta en onnistunut siinä.
Yritin vielä kiikaroida, mutta oloni oli hieman huono ja päätin luovuttaa.
Olinhan minä saanut nyt tarpeeksi nautintoa tirkistelystä ja huomenna on vielä joulupäivä. Ehkä silloin lisää?
Palasin koti ovelleni ja kuuntelin tarkasti rappusissa, että kuuluuko mistään mitään.
Ei kuulunut.
Astuin kotini sisälle ja huomasin, että sukkani olivat läpimärät räntäpaska oli tehnyt tehtävänsä.
Aloin ottamaan märkiä kenkiä pois ja kaikki kukkuraksi myös muutkin vaatteeni olivat ihan märkiä.
Riisuin itseni boksereille ja pistin vettä kiehumaan, jotta saisin hieman lämmikettä . Pistin tv:n päälle.
Huomasin, että vasenta jalkaani alkoi kutittaa.
Olinko saanut paleltuman jalkaani, koitin raapia sitä, mutta se siinä tuntui sellainen ohut kalvo. Rikkoutunutta hioa?
Raapaisin vielä pari kertaa hellästi, etten ärsyttäisi liikaa paleltumaani.
Veden keitin kiehui ja kaadoin itselleni teetä.
Huomasin, että tee hieman auttoi minun kurkkuuni, mutta siellä tuntui edelleen olevan jotain. Istahdin koneelle ja tarkastin Naamakirjan ja leffauutiset ja sammalla vahingossa raapaisin jälleen paleltumaani, mutta nyt se tuntui kostealta.
Hämmästyin pistin huoneeni valot päälle ja huomasin, että se kalvo oli laajentunut ja muuttanut muotoaan. raapaisin sitä ja huomasin, että se irtosin hieman. Otin nopeasti kaapista desinfiointi ainetta ja pistin sitä harmaalle kalvolle. Se alkoi sihistä.
Huolestuin hieman ja aloin tutkimaan harmaata kalvoa. Se tuntui hyvin pehmeältä, melkein kuin märkää villaa. Pistin siihen siteen päälle ja ajattelin, että kyllä se tästä.
Menin sänkyyni makaamaan ja koitin vähän rauhoittua ja miettiä asioita ja samassa olin unessa.
Unessani autoin saksalaista perhettä murtautumaan isoon halliin.
Antamalla heille ihmeellisen linkkuveitsin ja aloin kuulemaan erikoista ääntä.
Ääni muistutti kuin muovimukia puristetaan ja tajusin, että se kuuluu oikeasti.
Heräsin, mutta en kuullut enää sitä ääntä. Aloin yskiä ja yskin suustani harmaata kamaa, jota oli myös jalassani. Lähdin pistämään valoja päälle, mutta jalkani eivät liikkuneet.
Otin nopeasti puhelimen pöydältä ja kohdistin heikon kännykän valon jalkoihini ja huomasin, että jalkani olivat harmaan märän villan peittämät.
Menin paniikkiin. Halusin saada valot nopeasti päälle ja kaadoin itseni lattialle ja aloin ryömimään kohti katkaisijaa.
Kurotin ja sain valot päälle ja näin nyt kaikessa kauheudessani jalkani, jotka olivat kiinnittyneet yhteen harmaalla kalvolla.
En saanut sanaa ja tai järkevää ajatusta päästäni katsoin vain jalkojani.
Lopulta sain kerättyä itseni johonkin tilaan ja koitin repiä tuota kalvoa itsestäni.
Se oli hyvin raskasta ja tuntui , että voimani olivat ehtyneet.
Koitin ottaa käteni ulottuvilta olevia tavaroita, mutta mistään ei ollut kunnollista apuvälinettä.
Minua alkoi nukuttaa, mutta halusin taistella sitä vastaan.
Lähdin ryömimään kohti keittiötä, josta saisin ehkä puukon avukseni, mutta voimani olivat ehtyneet hengitykseni ei enää kulkenut kunnolla.
Yskin sitä harmaata kalvoa suustani.
Ette tiedä, kuinka kauhealta tuntuu oksentaa märkää villaa suustaan.
Luovutin ja iskin pääni maahan.
Tämän jälkeen en muista enää mitään, muuta kuin, että olin unessa jälleen. Unessa olin metsässä ja silitin jänistä, joka söi parsaa.
Metsän laidassa näkyi, jotain ja kävelin sinne päin ja huomasin, että olinkin vanhassa kototalossani.
Huomasin, että keittiöstä kuului ääntä ja kävelin sinne ja näin edessäni suuren uunin ja avasin sen.
Siellä oli pimeys ja tunsin, että hengitykseni ei enää kulkenut.
Heräsin ja huomasin, että en päässyt liikkumaan.
Tajusin, että se ei ollut minusta kiinni vaan, että minut oli sidottu tunsin, että köysi oli kauttaalta ympärilläni ja se oli löysällä.
Pistin kaikki voimani peliin ja sain murrettua köyttä, mutta se ei ollutkaan köyttä vaan se oli joku kuori.
käteni vapauduttua aloin repimään sitä pois itsestäni ja huomasin, että olin huoneeni lattialla ja ympärilläni oli ollut jonkinlainen kotelo.
Otin palasen käteeni ja se tuntui sulavan.
Nousin ylös ja katselin ympärilleni.
Tunnustelin, että oliko minussa tapahtunut mitään.
En huomannut mitään erikoista.
Menin vessaan ja katsoin peilistä enkä huomannut mitään muutosta, vaikka ajatuksessani sellainen tuntemus oli.
kurkkasin nopeasti lattialle missä olin maannut, mutta se harmaa kalvo oli kadonnut.
Istahdin olohuoneen sohvalle ja katsoin ikkunaan, jossa oli edelleen pimeää, mutta räntäpaska oli muuttunut kauniiksi hitaasti laskevaksi lumeksi.
Katsoin vielä kerran lattialle, mutta en nähnyt siinä mitään.
Kurkkuani ei vaivannut enää mikään ja jalassani ei ollut minkäänlaista arpea. Ehkä hieman punotti, mutta ei muuta.
Istahdin pöytäni viereen ja aloin miettimään sitä koputusta ikkunassa ja hetki sitten kokemaani koteloitumista. Olinko minä tosiaan koteloitunut?
Olinko ollut toukka, josta oli tullut perhonen. ehkä, mutta silti ulkoisia muutoksia ei ollut.
Enkä sisällänikään tuntenut mitään muutosta.
Katsoin vielä hetken lattiaa varmistaakseni, ettei siihen vain olisi jäänyt, joku todiste.
Nousin sohvalta ja kävelin lattia kohdalle, missä tämä oli tapahtunut ja menin makaamaan siihen uudestaan ja suljin silmäni.
Aloin miettimään kokemustani. Lopulta tajusin.
Olinko minä tosiaan joutunut tämän kokemaan ja vain sen takia, että en ollut voinut pitää itseäni kurissa.
THE END