Antti-Tuisku raivosi, jolloin minua itketti

Tänään on siis päivä jolloin ei maailmassa löydy yhtäkään katsottavaa elokuvaa...
Se tuo mieleeni heti ahdistavan ajatuskulun ja joudun kritisoimaan politiikkaan tämän turhautumisen takia.
"Mielestäni Demokraattinen ajattelumme on muuttunut diktatuuriksi, joka ei enää ajattele sisäpolitiikkaa vaan nuoleskelee ulkopolitiikalla muitten ruskeita nappeja... tämähän on ikävää ja pistää ajattelemaan tuota punaista toverillista aatetta." tässä vaiheessa kyseenalaistan ajatteluni ja alan miettimään suuresti, että miksi kirjoitin tämän ja muistankin taas, että maailmassa ei ole yhtäkään katsottavaa elokuvaa ja se masentaa minua lisää...
Lopulta masennuksen aiheuttaa mielessä väsymys olotilan ja tajuan, että jos menen nyt nukkumaan herään vasta huomenna... joten olen taas menettänyt yhden päivän tai oikeastaan vähän yli 2 tuntia, mutta tässä vaiheessa se kuulostaa kovin suurelta ajalta.
Lopulta huomaan, että olen kirjoittanut asiaa, jossa ei ole edes asiaa, jotenka voin todeta, että olen minä sentään jotain tänään tehnyt... surullista, että valehtelin juuri itselleni, joten tästä hyvästä pyhitän tämän tekstin itselleni, koska aatteet ovat aatteita vaikka niissä mitään järkevää ajatusta edes olisi.
Tietysti minua hieman harmittaa olemukseni ja vakaumukseni harmitustani kohtaan, koska se lopulta on ihan turhaa ja melkein jopa mainitsematonta… mutta siksi kai kirjoitin sen.