Miksi tahdoin muistaa sen, jonka tahdoin hetki sitten unohtaa

”Merelle lähdetään unohtaakseen jotain, mutta palataan, kun halutaan muistaa.”

15 vuotta merillä olivat huuhtoneet kasvoiltani lapsen pehmeät muodot ja paljastaneet sen alta kaipaavan ja yksinäisen miehen, joka oli kiertänyt ympäri maailmaa, ja nyt olin palannut takaisin kotiini suomeen.

Olin juuri istunut toimistossa allekirjoittamassa perintö papereita ja odotin kadun kulmalla veljeni auton saapumista.
Samalla katselin ympärilläni olevaa kaupunkia ja huomasin, että 15 vuotta olivat muuttaneet Helsinkiä. Se ei ollut enää mikään pikku kylä, vaan siitä oli muodostumassa jo varteen otettava kaupunki muitten kaupunkien rinnalle… Ajatukseni keskeytti harmaa -89 vuoden Ford Sierra, joka kaarsi eteeni. Se oli veljeni Jannen auto.
Veljeni huikkasi kuskin paikalta, että olin tervetullut autoon sisälle. Istahdin pelkääjän paikalle.
Veljeni tervehti minua uudelleen, kuin konahtanut tykkimies ja aloitti heti kysymyksellä ”Miten meni?”
”Talo on nyt nimissäni” vastasin. Veljeni nyökkäsi ja meidän antoisa keskustelu jäi siihen.
Hän käänsi auton ympäri ja lähdimme ajamaan kohti suurta Mikkeliä, eli lapsuuteni tyyssijaa.
Matkalla katsoin veljeäni, jota en enää tunnistanut veljekseni, johtuen ehkä siitä, että oli viimeksi nähnyt hänen polvenkorkuisena, mutta hänen käytöksensä minua kohtaan tuntui, kun minä taas en olisi muuttunut tippaakaan ja enkä olisi koskaan ollutkaan missään… Vain tässä autossa hänen kanssaan

Syy miksi istuin tässä ei ollut veljeni, vaan rakkaan Äitini yhtäkkinen kuolema ja hänen antamansa perintö. Hän oli kirjoittanut aikoja sitten perintökirjeen, jossa hän oli antanut minulle kaiken omaisuutensa.
Isälleni ei ollut jäänyt mitään, koska hän oli luottotietonsa ja raha asiansa pilannut jo omassa nuoruudessaan huonoihin kaivurikauppoihin.

Veljeni ei ollut saanut mitään, johtuen siitä, että Äitini oli tehnyt kirjeen silloin, kun Janne oli ollut pieni. Eikä äiti uskonut, että Pikku-Jannesta tulisi joskus nuori aikuinen. Tietty. En itsekkään halunnut uskoa, että Janne kasvattaisi viikset ja ajelisin Mikkelin keskustassa sierrallaan ja houkuttelisi teiniperseitä kyytiinsä perjantai iltaisin. Vilkaisin nopeasti Veljeäni todistaakseni itselleni, että hänessä oli vielä sitä pikku-Jannea, mutta se oli ikävä kyllä kadonnut äänenmurroksen myötä.
Katsoin ja huomasin, että eteeni avautui Mikkeli.
Hämmästyksekseni huomasin, että se oli yhtä ruma, kuin ennekin… ehkä hieman rumempikin.
Mikään ei ollut muuttunut siinä kylässä .”Kyllä se on ruma” Tokaisin ääneen ja veljeni nyökkäsi ymmärtäväisesti ja käänsi autonsa pikku tielle, jota ajoimme muutaman kilometrin ja lopulta päädyimme paikkaan, jota olin jo hieman kaivannut. Lapsuuteni koti.
Astuin autosta ulos ja vedin keuhkot täyteen Mikkelin ehtaa luonnon tavaraa.

Paskaltahan se haisi, mutta samalla loi mieleeni paljon hyviä muistoja Äidistäni ja lapsuudestani.
Siinä hetkessä en enää muistanut miksi olin edes lähtenyt tästä paikasta. Lähdimme veljeni kanssa katsomaan talon sisälle ja huomasin, että lumityöt olivat jääneet tekemättä ja koitin potkia vähän lunta sivulle, että ei seuraavalla kävely kerralla olisi niin paljon lunta kengässä.
Lopulta pääsin eteiseen ja huomasin, että talo vei minut takaisin lapsuuteenI ja jäin paikalleni haaveilemaan, kun ajatukseni keskeytti vanha mies, joka murahti vihaisesti ja istahti keittiön tuolille. ”Jaahas tuhlaajapoika on saapunut takaisin ja vienyt sitten isältään sukutalon pois alta” ”Terve vaan sinullekin isä.” Isäni otti kahvinkeittimestä kahviaan ja arvasin, että hän valmistautui saarnaamaan ”Häpeällistä, että ei anneta vanhan miehen enää talossa asua, jonka hänen isoisänsä on rakentanut”
Istahdin tuolille ja kaadoin itselleni kahvia.

”Kuules isä. Minä maksoin talon perintöverot. Se on meidän nyt… Saat asua tässä niin kauan, kuin haluat… En minä sitä estä”
Hörppään kahvia ja huomaan, että isän kahvi maku ei ole muuttunut mihinkään. Yhtä kitkerää paskaa se on, kuin isänikin.

”Se on nyt myöhäistä. Olen jo hommannut vuokrakämpän keskustasta”
”No mitäs talolle? Ei sitä voi tänne mätänemään jättää”
Isäni tuhahtaa vihaisesti ja nousee ottamaan kaapinpäältä talvitakkiaan.
”Janne jätetään tämä tuhlaajapoika tänne miettimään tekojaan”
”Oli mukava tavata”
Isä ei vastaa mitään takaisin, vaan kävelee ulos. Veljeni heilauttaa kättänsä omaan tyyliinsä ja jään yksin keittiöön.
Nousen ylös ja kävelen olohuoneeseen ja huomaa, että siellä vain Tv on kokenut uuden päivityksen. Muut ovat, kuin ovat aina olleetkin.
Pihalta kuulen isäni vihaista sadatusta itsestäni veljelleni. En tiedä miksi hän on minua vastaan.
Olen aina kunnioittanut häntä, mutta hän on aina halunnut ajaa minut nurkkaan.
Minä olin se kunnon poika, joka kävi aina hakemassa isänsä baarista valomerkin jälkeen takaisin kotiin kotikärryissä, mutta en kertaakaan kuullut häneltä yhtään kehuvaa sanaa tai elettä, joka olisi kertonut, että hän välittää minusta. Ei koskaan.
Se oli kai yksi syy miksi lähdin tästä jumalan hylkäämästä paskasta pois. En vieläkään tiedä mitä äitini näki tuossa miehessä.
Itse en koskaan nähnyt hänessä edes isääni… Eikä hän varmaan minussa koskaan poikaa.
Tunnen kylmänväreitä ihossani ja tajuan, että ne eivät tule tunteistani vaan siitä, että talossa on hieman kolea.
Otan lumilapion ja kaivan pihalla itselleni tien liiteriin, josta otan itselleni polttopuita.

Taloa lämmittäessä huomaan, että patterit ovat ihan kylmät. Isäni ilmeisesti ei ole taaskaan huolehtinut laskuistaan. Äiti ne nuoruudessanikin salaa maksoi ne, kun isä istui baarissa ja kehuskeli bisnesvaistollaan. Monet häntä kuuntelivat, mutta siinä toivossa, että Isä taas heille ilmaiset oluet tarjosi. Eivät he muuten olisi ”uskoneet” isäni jorinoita.
Illalla maistelin kaupasta aamulla ostettua leipääni, koska en jaksanut 8 km päähän lähteä kauppaan, koska lähempää ei tainnut asutusta ollakaan.
Lähetin veljelleni viestin, että tahtoisin jutella vielä huomenna isälleni talosta. Vastaus tuli melkein heti ”Ok”.
Aamulla aamukahvia juodessani sierra kurvasi pihalle ja veljeni hyppäsi pihalle odottamaan minua.
Otin takin naulasta ja tervehdin ovesta tultuani veljeäni, jonka vastasi jälleen konahtaneella tervehdyksellään. Mietin sadasosasekunnin, että oliko hän vähän vajaa, mutta ohitin kysymyksen heti ja päätin keskittyä Isäni tapaamiseen.
Pääsin ensimmäisen kerran 15 vuoteen käymään Mikkelin keskustassa ja toteamaan, että saatanan ruma se edelleen oli, vaikka koitin kaikkeni eri näkökulmasta sitä katsella.
Sierra pysähtyi kerrostalon viereen ja veljeni hyppäsi pääovelle ja painoi nappia kohdasta Hakkarainen ja otti taskustaan avaimet ja avasi minulle oven. Menimme yhdessä ahtaaseen hissiin ja hän painoi meidät kolmoskerrokseen.

Veljeni koputti kaksi kertaa ja avasi oven. Kävelimme sisälle. Se oli suhteellisen iso kaksio ja isäni istui olohuoneessa ja katsoi uutisia. Istuin hänen taaksensa odottamaan uutisten loppumista, koska tiesin, että Isälleni uutiset olivat pyhäasia.
Veljeni alkoi hiljakseen keittää kahvia. Lopulta uutiset loppuivat ja Isäni kääntyi katsomaan minua
”Uskalsit sitten tänne tulla”
Miksen oli uskaltanut? mietin itsekseni ja avasin kiertelemättä suuni
”Tulin puhumaan nyt tuosta talosta. Asia on niin, että sinä voit siellä asua tai sitten minä asun siellä, mutta se talo ei saa jäädä mädäntymään sinne”
Isäni veti leveän hymyn
”Katos katos. Sitä tullaan isottelemaan, kun on vähän saanut kasvatettua partaa ulkomailla”
Isäni nousee ylös ja kävelee keittiöön ja katsoo veljeäni, joka kaataa hänelle kahvia
”Etkö sinä Janne voi ottaa sitä taloa hoitaaksesi?”
”Nyt ei pysty”.
Isäni hörähtää nauruun.
”Oikein. poika tietää, että vanhassa talossa asuminen on taito laji, joka teiltä kummaltakin uupuu” Istahdan pöytään. ”No rakas isä sano nyt mitä tässä pitäisi tehdä?”
Isä haistelee kahvia ja ottaa kulauksen kahvistaan ja katsoo sitten minua leveä hymy kasvoillaan
”Sinä et ainakaan sitä taloa ala hoitamaan”
”Selvä sinä voit sitten jäädä sinne ja minä lähden takaisin mistä tulinkin”.
”En minä pysty, kun juuri tänne pääsin muuttamaan, kaupatkin lähellä.”
Katson isääni hetken. ”Onko tämä nyt sitä, että et vain halua, että jään tänne…?”
Isä ei vastaa.

”No myydään se talo sitten pois” Tämän lauseeni tokaistua isäni melkein hypähtää pystyy.

”Saatanan Kloppi meidän sukutaloa ei myydä”.

”Selvä… ei myydä, mutta sano mitä tehdään tai teen itse johtopäätökseni”
Isäni hermostuu uhkauksestani ja alkaa raivota pää punaisena
”Sinä et täällä määräile, etkä tule määräilemään. Annat sen talon nyt saatana olla ja lähde helvettiin täältä”
katson raivoavaa isääni hetken ja käännän katseeni veljeeni, joka ymmärtää tilanteen hyvin ja pistää takin niskaansa ja poistumme paikalta. Isäni viskaa meidän takanamme vielä kahvikupin seinään.
Menemme pihalle ja kysyn veljeltäni röökiä, jonka hän ottaa taskustaan, kuin vanha tekijä. Poltamme veljeni kanssa röökiä ja mietin seuraavaa siirtoani.

 ”Kuules Janne tiedätkö sinä jotain halpaa autoa, jotta ei tarvitsisi sinua joka päivä soitella apuun?”
Veljeni hymähtää.

Istahdan kotitaloni lattialle ja katson juuri korjaamaani rappusia. Ne olivat jo lapsuudessani tuntuneet epävarmoilta, mutta nyt niissä komeili uusi kestävä lauta.
Olin jo muutaman viikon kunnostanut taloa salaa Isältäni, koska minä en anna sukutalomme tuhoutuvan sen takia, että hän on vain jostain minulle katkera.
Nappaan pöydältä pullapitkon palasen ja istahdan laskemaan ikkunantiivisteitten laskua ja katson mittarista, että pihalla on -25 astetta.
Hyristelen itsekseni asteille, kun kuulen, että talon pihalle tulee auto.
Arvaan pahinta. Menen katsomaan ikkunasta ja huomaan, että Toyota Corollani viereen on parkkeerannut Harmaa Sierran, jonka kyytistä nousee rakas raivoa puhkuva isäni, joka kauhuissaan katselee hyvin hoidettua ulkopihaa ja talon piipusta tulevaa lempeää savua.

Avaan ulko-oven ja jään odottamaan Isäni ja veljeni saapumista.
Tervehdin heitä, mutta van veljeni vastaa tervehdykseeni. Isäni näkee kauhukseen, kuinka vanhoista lahoista rappuset olivat muuttuneet kauniiksi ja tasaisiksi rappusiksi.
Isäni on sanaton ja hän huomaa, että talo on kokenut suuren rempan näin lyhyessä ajassa.
”PRLK Matti… Mitä helvettiä!”
”Kiitos kohteliaisuudesta isä…”
Ja samalla kuiskaan veljelleni, että hän voi lähteä, koska tämä tappelu on vain minun ja isän välinen juttu. Veljeni ei vastustele vaan poistuu vähin äänin paikalta.
Istahdan pöydälle ja kaadan itselleni kahvia ja odotan, että isäni rauhoittuu.
”Enkö minä käskenyt sinua jättämään tämän talon rauhaa.”
”En minä voinut tämä on yhtä tärkeä minulle, kuin sinullekin, jos et muista tämä on minunkin lapsuuden koti”.
 ”Paskan vitut! Sinä et ole koskaan ollut minulle poika. Pelkkä paska, jonka Irmeli plöräytti sairaalan lattialle”
Nousen pystyyn ja kovennan otettani
”Älä sekoita äitiä tähän. Hän sentään oli ainoa, joka sinusta välitti”.
”Samaa ei voi sanoa sinusta. Tuhlaajapoika. Irmeli olisi sinuun pettynyt jos näkisi sinut nyt”
Silloin hermoissani kiehahtaa. Otan isääni niskasta kiinni ja hän alkaa huutaa kauhuissaan. Vien hänet ulos ja heitä hänet suoraan lumipenkkaan.
”Koita nyt saatana päättää mitä sä haluat?!”
Isäni möyrii maassa.
”Jätä minut rauhaa senkin saasta. Anna sen talon olla”
Huudan hänelle täyttä kurkkua ”Kuka sitten tätä taloa hoitaa? kuka? Häh”
Isäni myllertää lumihangessa, eikä anna vastausta, joka saa hermoni halkeamaan raivosta.
Lähden kävelemään autotalliin ja käyn hakemassa sieltä bensakanisterin ja kävelen isäni ohitse huomioimatta häntä
”Mitä sinä Matti teet?” Isäni kysyy ihmeissään.
Menen talon sisälle ja alan heittämään bensaa ympäri taloa ja lopulta vedän bensa vanan piharappusille ja sytytän sytkärin ja huudan isälleni ”Nyt saatanan päätät tai minä päätän”

Isäni saa itsensä ylös ja huutaa ”Hullu sinä olet”
”Isä vastauksia!”
Isäni pudistaa päältään lunta ”Anna nyt jumalauta jo olla, etkö sä vaan voi lähteä helvettiin täältä?”.
Katson isääni ja tajuan, että hän on oikeassa. ”Hyvä on”
Sammutan sytkärin ja kävelen hänen ohi autolle ja huudan ”Selvä minä lähden… tule kyytiin heitän sinut kotiin. Tänne jäätyy”.
Isäni katsoo minua hetken ja koittaa peitellä hymyään. ”Haista sinä tuhlaajapoika paska”
Katson häntä vielä hetken, mutta totean, että hän ei tule koskaan muuttumaan.
Hyppään autoon ja lähden suruissani ajelemaan. Tunnen oloni hylätyksi, jotenka käännä autoni kohti hautausmaata.

Hautausmaalla jään seisomaan äitini haudan luo. Kysyn äidiltäni mielessäni, että mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tämän?, mutta hän ei vastaa, vaikka uskon, että hän ei olisi eläessään osannut tuohon kysymykseen vastata.
Hautausmaalla alkaa olla kylmä eikä hautausmaiden kynttilät lämmitä minua yhtään.
Ennen lähtöäni otan viereisestä hautakivestä sammuneen kynttilän ja sytytän sen uudelleen äitini haudanpäälle ja huokaisen syvää ja poistun.

Ajan surun murtamana kohti Helsinkiä ja muistan syyn miksi minä lähdin pois suomesta… Syy oli Isäni. Vaikka häntä kuinka yritin miellyttää ja kunnioittaa. En häneltä koskaan saanut vastakaikua ja samalla tajuan olevani hylkiö.
Kaadun hotellin sängylle ja mietin, että aamulla etsin itselleni laivan, jolla katoa täältä. Enkä enää koskaan palaa takaisin.

Aamulla oveeni koputetaan ja avaan varovaisesti oven. Siellä on kaksi poliisia, jotka pyytävät minua mukaansa ja kamarilla asia selviää.
Isäni oli eilen illalla jäätynyt hengiltä matkalla kotiinsa keskustaan.
Ilmeisesti hän oli jossain kohtaa menettänyt tajuntansa ja kaatunut lumihankeen ja hänet oli löydetty vasta pari tuntia sitten jääpalikkana.
Kerron eilisen tapahtumat tarkkaan poliiseille ja he alkavat torua minua moraalittomuudestani ja että kuinka kehtasin tehdä noin isälleni ja kaiken lisäksi vastuuntunnottomasti jättänyt hänet -25 asteen pakkasilla kävelemään yksin kotiin.
Yritän selittää tilannetta omasta näkökulmasta, mutta poliisit eivät jaksa edes kuunnella, joten vaikenen ja kuuntelen heidän syyllistämistä vielä hetken lisää, kunnes he pyytävät minua vielä jäämään suomeen tutkintojen ajaksi.
Pihalla sytytän röökin ja totean, että isäni viha oli jotain mitä en koskaan tule ymmärtämään, mutta toivon, että joku ymmärtäisi minun vihani isääni kohtaan.

Antti-Tuisku raivosi, jolloin minua itketti

Tänään on siis päivä jolloin ei maailmassa löydy yhtäkään katsottavaa elokuvaa...
Se tuo mieleeni heti ahdistavan ajatuskulun ja joudun kritisoimaan politiikkaan tämän turhautumisen takia.
"Mielestäni Demokraattinen ajattelumme on muuttunut diktatuuriksi, joka ei enää ajattele sisäpolitiikkaa vaan nuoleskelee ulkopolitiikalla muitten ruskeita nappeja... tämähän on ikävää ja pistää ajattelemaan tuota punaista toverillista aatetta." tässä vaiheessa kyseenalaistan ajatteluni ja alan miettimään suuresti, että miksi kirjoitin tämän ja muistankin taas, että maailmassa ei ole yhtäkään katsottavaa elokuvaa ja se masentaa minua lisää...
Lopulta masennuksen aiheuttaa mielessä väsymys olotilan ja tajuan, että jos menen nyt nukkumaan herään vasta huomenna... joten olen taas menettänyt yhden päivän tai oikeastaan vähän yli 2 tuntia, mutta tässä vaiheessa se kuulostaa kovin suurelta ajalta.
Lopulta huomaan, että olen kirjoittanut asiaa, jossa ei ole edes asiaa, jotenka voin todeta, että olen minä sentään jotain tänään tehnyt... surullista, että valehtelin juuri itselleni, joten tästä hyvästä pyhitän tämän tekstin itselleni, koska aatteet ovat aatteita vaikka niissä mitään järkevää ajatusta edes olisi.
Tietysti minua hieman harmittaa olemukseni ja vakaumukseni harmitustani kohtaan, koska se lopulta on ihan turhaa ja melkein jopa mainitsematonta… mutta siksi kai kirjoitin sen.

Pauli maailman asioita funtsi

Pauli röökitauolla funtsi ”Mitäs jos vetäis, vaan maailmaa turpaan?  Se silloin parempi paikka ois.”
”Tuuma hyvä” Totes Pauli itsekseen ja päätti ryhtyä heti toimeen.
Hän osti lipun Jurvasta-Helsinkiin ja Eduskuntatalon ovelle hän koputti.
Sieltä kysyttiin kuka oli hän ja Pauli tokaisi ”Mies, joka teitä pian turpaan vetää”
Porukka nauroi niin kauan, kuin Paulin kovan kosketuksen saivat.
Jo alkoi Eduskunnassa tapahtua. Eipä aikaakaan, kun koko vuoden päätökset oli tehty ja Paulia tästä hyvästä sitten kiitetty.
”Tuohan on työ tehon maksimoimista.” Totesi suuri sikaporvari linnastaan, kun uutisissa Paulista kuuli ja siitä istumaltaa päätti, että kaikki entiset nyrkkeilijät työpaikan pomoiksi pistää
Eikä aikaakaan, kun Suomi nyrkin alla lepäs.
Ei enää tarvinnut sopimusneuvotteluja pitkittään, kun vahvemman oikeudella tulosta saatiin
Suomesta syntyi uusi mahtimaa ja Bisnes luisti, parhaiten sitten mies muistiin.
Verojakaan ei tarvinnut maksaa, jos nyrkkiään oikein heilutti.
En tiedä oliko väärin tää, mutta ei sitä vielä Paulikaan tajunnut.
”Kaunista” Sanoi Pauli, kun vuorenrinteeltä suomen menoa katsoi ja melkein tippa linssiin levisi.
”Meillä täällä kaikilla hyvä on olla” Pauli itselleen mumisten tokas ja osti lipun ja matkas takais Jurvaan.
Matkalla mielessään itseään kehui. ”Olis pitänyt keksiä aiemmin, mutta parempi myöhään, kun ei milloinkaan.”
Jurvaan päästyä hän huomasi… Kaaos oli tullut.
Oli nyrkkiä väärinkäytetty.
Eivät ihmiset enää edes rahaa käyttäneet, kun kaikki nyrkillä hommattiin ja heikompia ilkeästi kiusattiin.
Pauli pihisi kiukusta ja huusi ”Kyllä te ihmiset olette tyhmiä!”
Ei ehtinyt Pauli edes kahviaan keittämään, kun matka uusi pääkaupunkiin tapahtui.
Pauli Kadulle astui ja huomasi, että  paikka oli vain nyrkin hallintaa ja eikä yhtään hommassa ollut järki.
Kääri Pauli hihat ja veti miestä turpaan, joka nyrkin avulla itselleen naapurin auton anasti.
Lensivät miehen  hampaat, kuin tähden lento, kun Pauli nyrkillä rautaisellaan miehen kasvoja korosti.
”Vittu teitä” Huusi Pauli, kun nyrkillä oli kansa töihin pakotettu.
"Miehiä kaatui suomessa sinä päivänä enemmän, kuin 2. maailmansodassa suomalaisia yhteensä" TV:ssä uutisoitiin
Paulin käteen sattui ja hänen vaateensa olivat veren tahrimat, mutta kaikki alistajat ja väärinkäyttäjät makasivat maassa armoa anellen ja anteeksi pyytäen väärinkäyttöään.
”Jatkakaan niin kuin ennekin” Totesi Pauli ja lähti takaisin Jurvaan.
Jurvassa Pauli itsekseen röökin ääressä mietti.” Demokratia, Kommunismi tai Diktatuuri?... Samaahan paskaa ne kaikki on, kun kumminkin ihminen sitä valtaansa väärin käyttää” Pauli syvään ääneen murahti ja ihmiset vielä parilla aatesanalla kirosi.
Päätti Pauli myös röökin lopettaa, kun se paska aina päätä pistää miettimään.

Meidän Lissu.

Ala ja Ylä-asteet ja kolme hieman turhaa vuottaa Kauppaoppilaitoksessa olivat asettaneet meidän Lissun Karuun arkeen, jossa ainoa määränpää on tehdä töitä ja selviytyä eläkeikään asti, jolloin voi sitten mukavasti toteuttaa pieniä unelmiaan, joita siinä työstressin ohessa sattui unelmoimaan, mutta meidän Lissulla ei ollut vielä eläkeajat mielessä, vaan hänellä oli tulossa ensi askeleet isoon maailmaan.
Nimittäin Lissu oli päättänyt muuttaa Lavian pienestä kylän pahasesta isoon suurkaupunkiin nimeltä Kerava, josta hän halusi nyt töitä.
Hän oli lähettänyt Kauppaopiston todistustaan, jonka keskiarvo oli 4,21 yli 30 eri paikkaan, mutta Lissun ikäväksi hän huomasi, että Keravalla sattui olemaan hieman tungosta Merkonomeista, mutta Lissun ujolla, mutta vahvalla luonteellaan hän sai vuokra-asuntonsa vieressä olevasta valintatalosta itselleen kassaneidin paikan, josta hän oli niin innoissaan, että soitti kummallekin vanhemmalleen ja melkein samaan aikaan.
He olivat ylpeitä siitä, että Lissu oli ajanut itsensä samaiseen helvetilliseen oravan pyörään, jossa he itse olivat.
 ”Kyllä minä aina tiesin, että meidän Lissu pärjää” sanoi hänen isänsä, jonka odotukset eivät olleet ilmeisesti Lissun kohdalla kauhean korkealla, mutta tärkeintä on ajatus ja kai sitä isä mielessään pohti, kun Lissua vielä toistamiin onnitteli.

Nyt oli Lissulla käsissään kaikki narut kunnialliseen veronmaksajan rooliin, mutta yksi asia häntä vielä hieman häiritsi nimittäin se oma kulta, jolle hän voisi yli venyneiden poikamiesiltojen jälkeen olla vihainen, sekä syyttää häntä kotitöitten laiminlyömisestä. 
”Sellainen kyllä pitää täältä Keravalta löytää” Tuumaili Lissu mielessään, mutta Lissun ikäväksi tämä oli hieman arka asia hänelle, koska hän sattui olemaan hieman ujompaa mallia.
Eikä Keravalla hänellä ollut ketään ystävää… tai ainakaan sellaista jolta Lissu olisi saanut apua asiassa, koska hänen työkaveriansa Marttaa ei kiinnostanut mikään ja toisen työkaveri Hennan ajatukset kulkivat mieluimmin pilvissä, jossa hän jorasi Lontoossa bilehileiden kanssa.
Sitä paitsi Hennan ikävä wannabe Standin slangi oli niin uskomattoman rumaa, että pieni Satakunnan tyttö ei sellaista ainakaan ennen 40 ikävuottaan tulisi ymmärtämään.

Eräänä päivänä Lissu päätti rohkaista itseään.
Hän päätti lähteä suoraan työpäivän jälkeen Alkoon ja osti itsellensä halvinta punaviiniä, jota sattui sieltä löytämään.
Kotonaan lasillisen korkattuaan hän sai ajatuksen mennä lähimpään baariin jonka tiesi.
Hän pisti itselleen kauniin sinitäplikkään mekon päällensä ja käveli baariin, jossa hän antoi hieman vastahakoisesti Portsarille 5e sisäänpääsyä varten ja toiset 5e narikkaan.
Lissu istahti baarituolille ja tilasi itselleen kirpeän omppu siiderin, jotta pääsisi vähän samalle ymmärrys tasolle muitten baarissa olioitten kanssa, vaikka kuinka Lissu yritti istua näkyvästi baarissa.
Niin ei kukaan tullut hänelle puhumaan vaikka hän näöltään ihan mukiin menevä olikin.
Aika kului ja valomerkki välähti, jolloin Lissu tajusin, että hänelle oli nyt jäänyt baari illasta vain luukäteen ja pieni harmitus siitä, että oli maksanut 10e päästäkseen istumaan ja juomaan muutaman siiderin.

Seuraavana yö Lissu ei saanut unta kunnolla, koska hän kaipasi jotain. Hän ei kaivannut miestä, vaan hän kaipasi jotain suurempaa.
Hän pyöri sängyssään, mutta ei itsekkään tiennyt mikä häntä vaivasi.
Seuraavana aamuna Lissu säikähti, että hän oli nukkunut pommiin, mutta muistikin, että oli viikonloppu, mutta oli kai sen alkoholin takia unohtanut.
Lissu käveli vessaan ja katsoi itseään peilistä. Hän näki vain peilistä naaman. Ei muuta.
Ei ilmettä, eikä tuntemuksia. Hän oli täysin apaattinen.

Lissu päätti avata ikkunan ja huomasi, että pihalla oli suht. kaunis sää ja hän ajatteli tarvitsevansa raitista ilmaa.
Niinpä hän pisti kengät jalkaansa ja lähti pyörimään ympäri Keravaa
Lissu ei itsekkään pakosti sitä tiennyt, mutta hän etsi jotain. Jotain joka saisi hänet taas uskomaan siihen, että voisi unelmoida eläkepäivistään, jotka odottivat monien vuosien päässä, mutta kukaan ei tiennyt tällä hetkellä, että mitä, kunnes Lissu päätti mennä isoon kauppakeskukseen katsomaan, että mitä sellaiset sisältää.
Hän käveli pitkin pitkiä kauppakeskuksen katuja ja huomasi meikkiosastolla ilmaisen meikkauksen. Hän päätti koittaa, koska ei hän ollut itseään kauheasti muistanut aamulla ehostaa.

Lissu istahti tuolille. Häntä alkoi meikata nuori tai siis hänen itsensä ikäinen tyttö, joka oli saanut kesätöitä kauppakeskuksesta.
Tietysti loistavalla 6,5e tuntipalkalla, mutta tyttö ei valittanut, koska hän sai samalla hoidettua itsellensä hieman opintopisteitä, koska olihan se ala, jota hän opiskeli.
Nuori tyttö teki työtään tunteella, koska hän haaveili, että joku löytäisi hänet ja hän pääsisi Pariisiin meikkaamaan malleja, mutta ikäväkseen hänelle ei ollut vielä sattunut sitä hetkeä kohdalleen, mutta ehkä joskus… ehkä.

Meikin valmistuttua Lissu itsekin huomasi, kuinka kaunis hänestä oli tullut ja kehui vuolaasti Nuorta tyttöä, joka innoissaan kehuista halasi Lissua.
Silloin se tapahtui.
Lissu tajusin vihdoinkin mitä hän oli ollut vailla nämä 7 kk Keravassa… Kosketusta.
Hän ei ollut koskenut kehenkään sen jälkeen, kun hänet oli esitelty työtovereilleen.
Lissu oli onnesta soikeana ja hän käveli ympäri ostoskeskusta ja koitti asettaa itsensä jokaiseen tungos kohtaan, jossa hän pääsi koskettamaan toista ihmistä.
Kierreltyään toista tuntia kauppakeskuksessa koskettelemassa ihmisiä hän koki pienen uupumuksen ja päätti lähteä takaisin kotiinsa latautumaan.

Kotona hän makasi sohvallaan ja muisteli kauppakeskuksessa tapahtuneita kosketuksiaan ja melkein kirkui onnesta, mutta aina kaikki hyvä loppuu aikanaan ja maanantaipäivä koitti jälleen.
Lissu istui kassalla ja oli hieman allapäin, koska sunnuntai oli mennyt ilman kosketuksia.
Samassa kassalle tuli vanha mummo, joka yritti tarmokkaasti saada pankkikorttiaan toimimaan lukulaitteessa, mutta hänen ikäväkseen hänen yrityksensä epäonnistuivat, joka kerta.
Jotenka hänen oli pakko maksaa rahalla ja silloin taas Lissu koki piristyksen.
Nimittäin heidän kätensä koskettivat toisiaan sadasosasekunnin verran, mutta sehän Lissulle riitti ja hän tajusi, että hän oli löytänytkin unelma ammattinsa.
Siitä lähtien Lissu alkoi tahallaan kömpelöksi ja kuittien kohdalla hän antoi se vähän huonosti sen, jotta asiakas joutui hieman hipaisemaan hänen kättään ja hyllyjä täyttäessä hän vahingossa törmäsi ihmisiin, jotta saisi tuntea heidän kosketuksensa.
Lissu oli onnellinen, mutta sitten saapui talvi.
Lissua harmitti se, että hänen oli paljon vaikeampi koskettaa ihmisiä paljaalle iholle, koska he pukeutuivat niin lämpimästi.
Se sai vähän Lissun mielen pahoilleen, mutta se antoi hänelle ajatuksen, että seuraavana kesänä hän alkaa käydä festareilla, koska siellä ihmiset ovat aina puolipukeissaan ja lähekkäin.

Siitä hyvästä Lissu myös keksi rahoilleen, muutakin käyttöä, kun laskujen maksaminen, koska nyt hänellä oli hyvä syy säästää palkkarahojaan.
Niinpä Lissu säästi aina talvisin itselleen mukavan omaisuuden, että pääsi sitten taas viettämään kesäisin festarielämää. Siellä missä oli aina porukkaa ja tungosta siellä oli myös Lissu.

Vihdoinkin hän löysi sisältöä elämäänsä ja sai myös syyn odottaa eläkeikäänsä, koska suomessa eläkeläiset pääsevät aina ilmaiseksi festareille.

Uni 31.7

Näin tänään hämärän unen olin jossain vanhan talonpihalla ja olin tavannut siellä tytön, joka varoitteli minua, että en saa olla hänen lähellä, koska hänen isänsä ja hänen setänsä tappavat minut. En välittänyt uhkauksesta, koska en minä halunnut hänelle mitään pahaa. Tyttö vei minut vanhan ladon ylätasanteelle, josta oli purettu sen verran seinää, että näimme etupihalle, jossa alkoi kuhista vanhoihin kansallisvaatteisiin pukeutuneita ihmisiä, juttelimme jotain hämärää vierekkäin, kun pihalle ilmestyi kaksi räyhääjää. Toinen oli Parrakas ja repaleiseen raitapaitaan pukeutunut ja toinen näytti Bronson Leffan Tom Hardyltä. Paitsi, että huuteli suomeksi kirosanoja.

Tämä parrakas kaveri paljastu tytön isäksi ja hän kiipesi suoraa ladon seinää pitkin ladonrajaan ja alkoi ulvoa. Ryhdyin heti kiipeämään sieltä alas ja menin pihalla, jossa Tom Hardy otti jostain ihmeestä palokirveen ja alkoi pyöritellä sitä taidokkaasti käsissään.

Peräännyin ja huomasin, että tytön isä oli tullut taakseni ja hyökkäsi pää edelle kimppuuni ja aloimme tappelemaan. Sain heitettyä hänet hetkeksi syrjään ja hieman loittonemaan Tom Hardystä, joka heilutteli uhkaavasti palokirvestä vieressäni. Kansallispukujoukko alkoi taputtaa ja yksi heistä ryhtyi soittamaan haitaria ja Jälleen tytön isä puski päälleni ja koitin riepotella häntä irti minusta ja vilkaisin 

tappelun hetkellä ylös ja näin tytön katselevan meidän tappelua.

En saanut isää ollenkaan irti minusta ja huomasin, että Tom Hardy alkoi kävellä minua kohtia kirveen kanssa valmiina iskemään.... (puhelin alkoi tärisemään ja heräsin)

Ymmärtäkää syyt niin voitte tajuta seuraukset.

”Tarina voi olla, ehkä tosi, mutta ei silti kannata uskoa kaikkea mitä netissä kirjoitetaan.
Sen voin kyllä sanoa, että asianomaiset kyllä tietävät mikä tässä on totta ja mikä tarua.
Tämä voi myös olla varoitus tai ehdotus, mutta uskon, että tämä on vain opetus, jota kannattaa kunnioittaa.”

Pelasin kavereitteni kanssa jalkapallo, kun huomasimme, että päivä alkoi vaihtua illaksi.
Kaveri päättivät vielä mennä jatkamaan iltaa kaverin luo ja päätin lähteä mukaan, koska en enää sinä päivänä jaksanut ajaa kotiini.
Matkalla päätin, että käyn ensin nopeasti kaupassa hakemassa itselleni hieman ruokaa, koska en ollut syönyt sinä päivänä oikeastaan mitään.
Kiertelin kaupassa ja etsin itselleni jotain joka hivelisi makuhermojani, mutta se ei saanut olla liian kallista. Pienen etsimisen jälkeen silmäni löysivät jotain hyllystä. 
Kaupan ainoa Riisifrutin, jossa oli vielä mukavasti 20% alennuslappu.
Tiesin, että se oli merkki taivaalta ja nappasin purkin mukaani ja lähdin jatkamaan kohti kavereitteni kämppää ja sinne päästyäni pyysin päästä käymään suihkussa ja luvan saatua astelin suihkuun.
Pistin suihkun päälle ja ihana lämmin vesi hyväili ihoani ja pehmeä saippua pesi pois kentällä saamani likakertymän ja hien.
En tiedä menikö suihkussa 10 vai 20 minuuttia, mutta ne olivat minulle taivaalliset minuutit, mutta sen jälkeen jouduinkin suoraan helvettiin.
Nimittäin saavuin ulos suihkusta ja huomasin, että poissa ollessani oli tapahtunut jotain kamalaa.
Vääryyden suorastaa haistoi, tuosta turmion tilasta.
Kävelin nopeasti kohti jääkaappia, jonne olin ennen tuloani pistänyt tuon rakkaan aarteeni.
Avasin jääkaapin oven ja kauhukseni huomasin, että Riisifruttini oli kadonnut.
Karjaisin kovalla äänellä ”Kuka on syönyt mun Riisifrutin!”
Huoneeseen tuli nopea hiljaisuus, jonka rikkoi Paskainen nauru.
Silmissäni leimahti vihan liekit ja syöksyin kohti sohvaa, jossa tämä naurava vääryydentekijä sijaitsi.
Otin sohvatyynyn ja hyppäsin hänen päälleen ja painoin tyynyn hänen naamalleen. Hän nauroi vielä, koska luuli asiaa leikiksi.
Painoin tyynyä kovempaa, mutta tajusin, että en minä voi häntä vielä tappaa. Liikaa todistajia.
Otin tyynyn pois hänen päältään ja esitin, että se oli vaan leikkiä, kuka nyt Riisifrutista voisi suuttua?
Purin huuliani yhteen ja hymyilin kaikille, mutta päässäni hakkasi lause
”Miksi joku voi viedä nälkäiseltä mieheltä hänen ainoa ilon?… Kuinka hän saattoi!”
Loppu päivän otin normaalisti ja yritin unohtaa tapahtuman, mutta nukkumaan mentäessä tuo julma teko palasi uniini.
Näin useaan otteeseen tilanteesta painajaisia, jossa minut oli kahlittu vuoriseinämään kiinni ja silmäluomeni oli revitty irti ja jouduin katsomaan, kuinka tämä pahuuden syöpäpesäke söi edessäni Riisifruttiani ja näännytti minut kuoliaaksi ja juuri, kun hän nuolaisi lusikasta viimeiset Riisifrutin jäänteet. Minä heräsin silmät kuivuneena omaan huutooni ja Lopun yötä en uskaltanut enää nukkua, vaan aloin hamuamaan kostoa, koska kosto oli ainoa ratkaisu, jolla saisin korjattua vääryyden.
Aamulla valjetessa lähdin kohti kotiani ja miettien mikä olisi kauhein teko, jonka pystyisin hänelle tekemään.
Mietin ja mietin, mutta en saanut hyvää ideaa syntymään. Hypin seinillä, mutta en saanut vastauksia. Päätin käydä kaupassa ostamassa itselleni uudet Riisifrutit, mutta ne eivät maistunut siltä miltä piti.
Olinko menettänyt makuaistini?  Se oli hänen vika.
Hänen tekonsa oli rampauttanut makuhermoni.  Sisälläni suorastaa kiehui viha. Kirosin hänet maan rakoon ja sydämeni vuosi verta.

Hän oli vienyt minulta sen mikä oli ainoa elämän iloni. Kuinka hän kehtasi?
Rukoilin kaikilta jumalilta, jotka muistin apua teoilleni, mutta yksikään ei vastannut.
Hekin olivat minut hyljänneet ja se lisäsi sisäistä epätoivoani
Minun oli aloitettava kostosuunnitelmani.  Aluksi halusin julkista nöyryytystä, mutta se tuntui liian heppoiselta, vammauttaminenkin kuulosti liian vähäpätöiseltä teolta verrattuna siihen mitä hän oli minulle tehnyt.
Koston halu vei minulta lopulta yö unet, mutta en siltikään löytänyt sopivaa rangaistusta.
Vaivun syvemmälle epätoivoon ja se sai vain minut lisää vihaamaan häntä ja hänen tekoa.
Hän oli pilannut elämäni.
Lopulta minun oli pakko pitää taukoa ja lähdin ajelemaan ympäri suomea. Samalla yritin miettiä kostoani ja sattumalta löysin hiekkarannan, jolle päätin mennä selvittämään päätäni.
Katselin aaltoja, jotka vaivuttivat minut uneen.
Näin unessani sain vihdoinkin ratkaisun ongelmaani. Miksen minä sitä ennemmin ollut keksinyt?
Pompahdin nopeasti ylös ja juoksin autooni ja lähdin takaisin kämpilleni.
Kämpiltä etsin käsiini silmätippoja ja odotin innollani aamuun ja vihdoinkin kun kello näytti sopivalta.
Soitin kaverilleni ja pyysin, että voisinko tulla nopeasti poikkeamaan hänen luonaan.
Onnekseni hänelle kävi ja lähdin siltä istumalta hänen luo.
Matkalla kävin nopeasti pienellä maatilalla ja ostin eurolla itselleni perunasäkin, sekä Alkossa, josta hankin pullollisen kallista whiskyä, jota sitten tarjoilin kaverilleni.
Kaverin luo päästyä tarjosin hänelle kallista whiskyäni ja saatuani hänet pieneen hiprakkaan.
Päätin Pyytää, että saisin viettää yöni hänen sohvalla. Hän suostui ja sen kunniaksi tarjosin hänelle vielä yhden lasillisen whiskyä, jonka olin terästänyt silmätipoilla.
Häntä alkoi väsyttää ja hän päätti mennä maaten.
Minä menin sohvalle makailemaan ja kuuntelemaan, koska hän alkaisi kuorsata. Siihen ei aikaa kovin kauaa mennyt, kun seinät alkoivat täristä kuorsaamisen merkiksi ja minä lähdin hiipimään hänen sänkyään kohti ja sovittelemaan hänet nopeasti perunasäkkiin ja lähdin raahaamaan häntä ulos, mutta ulkona hän heräsi ja alkoi huutaa.
Hänen ikäväkseen minun oli pakko hiljentää hänet nyrkilläni ja sen ansiosta loppu matka autolle meni mutkattomasti.
Heitin hänet auton takakonttiin ja lähdin köröttelemään onnellisena kohti määränpäätäni.
Matkalla naureskelin itsekseni, kun kuulin takakontista potkimista ja huutoa.
Minun oli pakko hiljentää radion musiikkia, jotta saisin nauttia enemmän hänen tuskan huudoistaan. Nauroin itsekseni niin, että silmistäni valui kyyneleitä. Olin onnellinen.
Nautinnollisen ajomatkan jälkeen olin päässyt määränpäähäni rannalle, jossa olin saanut tämän loistavan ideani.
 Avasin auton takaluukun ja heitin hänet kuivalle rantahiekalle ja raahasin hänet veden äärellä ja huusin hänelle ”Mitenkä sanotaan!”
Hän kiljui ja vaati huutaen selitystä teolleni, mutta sanoin hänelle, että kyllä sinä tiedät.
”Pyydä anteeksi!” huusin hänelle niin kovaa, kun pystyin. Hän alkoi anella ja itkemään.
Toisin huutoni ja lopulta hän nöyrtyi edessäni ja pyyteli itkien anteeksi tekoaan.
Istahdin tyytyväisenä säkin viereen ja kaaduin siitä rantahiekalle ja katselin tähtiä samalla hänen huutaen.
Huomasin taivaalla tähdenlennon ja pistin silmäni kiinni ja toivoin.
Naamalleni nousi leveä hymy ja huomasin, että olin viettänyt maassa jonkin aikaa, koska veden takaa alkoi nousta aamu aurinko.
Katselin auringon nousua samalla kuunnellen kaverini huutoa.
”Aah” en voinut edes kuvailla sisälläni kuohuvaa tunnetta, mutta se oli jotain todella suurta ja mahtavaa, mutta lopulta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja päätin nousta ylös ja taputin säkin läpi hänen päätään.
”Vaikka tekosi oli jotain anteeksi antamatonta, mutta halua antaa sinun mahdollisuuden.”
Hän huusi jotain epämääräistä, mutta en saanut siitä kunnolla selvää, koska hän oli melkein menettänyt jo äänensä ja ajattelin, että kyllä hän ymmärtää tekoni. Kävelin hitaasti pois paikalta ja katsoin, kuinka hän möyri säkissä. Hän oli niin suloisen oloinen.
Hyppäsin autooni ja kurvasin pois paikalta, mutta jotenkin minulle tuli tunne, että olin tehnyt jotain tyhmästi.
Aloin miettimään ja hokasin, että kostoni oli oikeastaan aika tyhmä, kuinka se idea tuntuikin silloin niin hyvältä, mutta nyt se vain alkoi vaivata minua. Minun oli pakko keksiä jotain parempaa.
 Joskus tunteitten puuskassa tapahtuu tälläisiä virheitä, mutta uskoin, että asiat olivat vielä korjattavissa.
Käänsin autoni takaisin rannalle.
Onnekseni hän oli vielä pyörimässä säkissään ja minä aloin katsella, jos autosta löytyisi jotain kiinnostavaa. Oikein!
Löysin takakontista pitkän pätkän köyttä ja menin kiinnittämään toisen pään säkin suulle ja toisen kiinnitin autooni.
Hyppäsin takaisin ratin taakse ja starttasin autoni.
Painoin auton kaasun pohjaan ja näin takapeilistä, kuinka säkki lähti raahautumaan autoni perään.
Valitsin radiosta, jonkun mukavan kanavan ja samalla ajoin autollani rantaa ympäri.
Lopulta päätin mennä asfaltti tielle.
Siinä ei kauaa enää iloa ollut, kun huomasin, kuinka säkki repeytyi ja kaverini lensi ulos säkistä.
Pysäytin autoni ja kävelin kaverin vierelle. Hän tärisi. Hänen vartalonsa oli täynnä arpia, jotka vuosivat verta ja taisi jaloistaan hieman pilkottaa luutakin. Hymyilin hänelle.
”Olkoon tämä opetuksena siitä, että ei syödä toisten ruokia”
Näin hänen veristä kasvoilta, että hän oli vihdoinkin ymmärtänyt tekojensa vääryyden.
Kumarruin silittämään hänen päätään ja sanoin hänelle lempeällä äänellä ”Saat anteeksi”
Nousin ylös ja kävelin takaisin autooni ja ajoin suoraa lähimpään ABC:lle ja ostin itselleni Riisifrutin ja huomasin, että kosto oli parantanut minut.
Vihdoinkin Riisifrutti maistui siltä miltä olin sen kuvitellut.

Noh olihan se sen arvoista vai mitä?

Vika on vain minussa.

Hetkellisen mielenjohteen turvin uskalsin kaikkien edessä todeta heidän raskaat ajatukset vääriksi, mutta eivät he minua uskoneet vaan he suorastaan raivostuivat.
Se oli, kun olisi huutanut keskellä aavikkoa. Oma vastaväitteeni polkeutuivat agressiivisten ajatusten jalkoihin. Elimme nykyaikaa, mutta silti tunsin, että minut ristiin naulitaan. Tästä näsäviisastelusta, jonka kumminkin pystyin todistamaan todeksi.
He ottivat minut kiinni ja heittivät vankityrmään ja odottivat, että väsytän itseni huutamisella ja riehumisella, mutta he olivat väärässä. Minä toimin, kuin lahna koukkuun jäätyä... annoin tilanteen vaan vetää minut kohti turmiotani... He eivät enään jaksaneet odottaa vaan tulivat isoilla mies joukoilla kimppuuni. En vastustellut, mutta he silti hakkasivat ja potkivat. He veivät vaatteeni ja räkivät päälleni.
Kestin sen silti, kuin mies. Minun oli turha pistää vastaan, koska tilastot olivat heidän puolella.
Päivät muuttuivat viikoiksi.
Kuihduin tyrmässä. Silloin tällöin jolloin sain syömäkelvotonta ruokaa eteeni yritin kysyä miksi te pidätte minua täällä.
He eivät vastanneet.
Aloin kadottamaan ajantajuni... Huusin ja kirosin.
Oveni avattiin ja sieltä tuli joukko miehiä, jotka naureskelivat minulle ja taputtelivat päätäni, jotta minä rauhottuisin. Siinä he onnistuivat purskahdin itkuun.
He Hiljenivät ja poistuivat ja samalla poistuivat minun loistohotelli palvelut.
Kukaan ei enään käynyt ovellani. Ruokaa en enään saanut.
Olin nälissäni ja koitin raapia tiiliseinästä itselleni vapautta, mutta onnistuin vain lohkaisemaan kynteni irti. Ne eivät enään koskaan kasvaneet takaisin. Lopulta vaivun totaalliseen epätoivoo, koska halusin selviytyä. Söin kieleni. Se olis tuskaa. Suustani valui verta. Kaaduin maahan ja tärisin tuskasta, kun huomasin, että vankilani ovi avautui ja minut nostettiin paareille ja vietiin valkoiseen huoneeseen, jossa minut pistettiin johtoihin ja katsottiin itselleni tekemiä vahinkoja. En avannut heille suutani, koska tiesin, että sitä he odottivat eniten. Lopulta leukalihakseni antoivat periksi ja he pääsivät näkemään hirveän tekoni, jonka tein itseni takia.
He olivat innoissaa ja halasivat toisiaan. Näin myös joittenkin itkevän ilosta. Shampanja pullon avautui silmieni edessä ja he kaikki tulivat katsomaan suutani. Monet kiittelivät herraa ja samalla tuijottivat suutani, josta puuttui jotain, josta he olivat innoissaa. He olivat saaneet otettua minulta sen jolla olin heidän elämiään sabotoinut. Nyt heillä ei ollut enään mitään pelättävää, koska he olivat saaneet sen mihinkä he olivat alusta asti pyrkineet.
He olivat saaneet minut hiljaiseksi.

Paskantamisen jalo taito

Z.Replican sanat saivat minut itkemään verta samaten myös hänen ystävänsä vertaukset.
http://ilmenna.blogspot.fi/2012/05/ist-das-spiegel-schwarz-ma-luulen-etta.html
Noista sanoista vajosin sänkyni pohjalle miettimään tuota paskaa ja mieleeni tulikin eräs ihmiskunnan tärkein henkilö.
Markiisi de Sade tuo ranskalainen aristokraatti, joka myös sattui omaksi huvikseen myös kirjoitella tarinoita.
Hänen lumoava kirjoitus tyylinsä ei tullut aina kynästä vaan myös hyvinä aikoina myös suoraan kakkapökäleestä.
Ajatella mies joka paskantaa oman kirjoitusvälineensä.

Kaunista.
Mieleni oli tyhjä... hetkenpäästä olin surullinen, koska tajusin, että eläessäni en koskaan pääse hänen tasolleen kirjoittaessa, vaikka tekisin sen omalla kakkapökäleelläni.
Mutta ei saa luovuttaa, koska niin kuin me kaikki tiedämme, että niin kauan, kuin muut tekevät paskaa ja menestyvät voit sinäkin jonakin päivänä joutua vankilaan sanavapaudesta tai kansan kiihottamisesta.
Eikö olisikin ihanaa, vaikka sinut ruoskittaisiin hengiltä, mutta tietäisit, että sinun kirjoituksesi ovat koskettaneet joittenkin sieluja vaikka tosin vain negatiivisesti.
Vai mitä Ginsberg?
Ohan se yleensä niin, että jokainen negatiivinen asia omaa myös positiiviset puolen... Ei kukaan voi olla kokonaan hyvä tai paha... kyllä jumalaakin rakastetaan ja palvotaan vaikka kaveri yritti tuhota ihmiskunnan, jos noita Nooan juttuja lueskelee.
Tietysti kaikki voi ajatella mustavalkoisesti, mutta jokainen hölmökin tietää, että maailmassa on monta eri valkoista ja mustaa.
Lopulta minun oli aika nousta takaisin maan pinnalle, koska olin jo liian syvällä itsessäni... jotkut voisivat luulla, että olen pahainen pilvenpolttaja, koska takerrun pikku seikkoihin.
Ehkä pääni saisi taas uutta ajatusta, jos ottaisin nuo kiikarit jälleen kauniiseen käteeni ja tutkisin miten naapureitten elämässä pyörii.
Aah siitä mieleeni tulee hyvän ystäväni... tai siis entisen naapurini, joka kävi kusettamassa koiraansa aina keskiön tienoilla, kertoi puhelimessaan samalla tarinan miehestä, joka tykkäsi tirkistellä naapureitaan, mutta yhtenä päivänä hän löysi kaupanjonosta miehen, joka tuntui olevan todella yksinäinen ja pelkäsi kaikkea sosiaalista kanssakäymistä... No tästäkö kaveri sai kunnon stondiksen aikaiseksi ja alkoi seurata miestä melkein ympäri vuorokauden ja hän huomasi, jotain todella erikoista...
Mies nimittäin sekoili kämpässään. Hän tuntui jahtaavan jotakin ja huuteli huoneessaan.

 Sekö sai meidän irstaan tirkistelin melkein laukeamaan, mutta hänen oli suuri halu kuulla mitä mies huuteli, joten hän otti riskin ja kävi kuuntelemassa salaa miehen oven takana.
"Mariaa! Mariaa!" Mies huuteli. Tirkistelijä kurkisti postilaatikosta ja huomasi, kuinka mies sai juuri kiinni mielikuvitus naisensa ja alkoi halata ja suukottelemaan. Sekä lopulta käperteli pitkin lattiaa ja alkoi riisua housujaan ja harrastamaan tietämättään ilmapanemista, mutta nopeasti mies tuli järkiinsä ja huomasin, että hän oli nussinut ilmaa ja purskahti tämän totuuden murtamana itkuun.
Tirkistelijää kävi sääliksi ja hän poistui paikalta omaan likaiseen kämppäänsä, jonka seinät oli täynnä naapureittensa valokuvia ja puhelinnumeroita sekä suhdetilanteita. (Niin kuin meidän jokaisen Facebookissa)
Tirkistelijä purskahti itkuun. Hän säälitti tuon miehensä kohtalon, kuinka noin sosiaalisesti rajoittunut kaveri voi olla noin kauheassa puute tilassa?
Mies näytti suorastaan halkeavan jossei pian saa tyydytettyä läheisyyden haluaan, joten Tirkistelijä tajusi, että jotain oli tehtävissä.
Hän lähti vimmalla kauppaan ja osti itsellensä kauniin kesämekon ja punaiset korkokengät.
Kotiin tultua hän alkoi etsiä itsellensä tiirikointi välineitä ja odotteli hiljaa sängyssään yön tuloa.
Lopulta tuli sopiva aika ja tirkistelijä puki mekon päällensä ja lähti hiippailemaan kohti yksinäisen miehen kotiovea.
Ovella hän vielä kuunteli, ettei mies vaan ollut hereillä. Eipä ollut, joten Tirkistelijä päätti murtautua sisälle ja käveli suoraan nukkuvan miehen sängyn eteen katseli häntä hymyillen ja huusi. "Rakas mä oon odottanut sua!"
Mies säikähti hereille ja näki edessään Tirkistelijän, joka kääntyi pyllistämään häntä kohti. "Rakas mä oon ihan kiimassa"
Mies katseli Tirkistelijän juuri vahattua persettä ja huomasi housuissaan jotain eloa.
Ei tarvinnut Tirkistelijän montaa pyllyn heilausta tehdä, kun mies oli jo työn teossa. He viettivät yhdessä kunnialliset 30 minuuttia, kunnes mies kaatui takaisin sänkyynsä ja vaipui onnellisena uneen.
Tirkistelijä nosti hameen helmansa takaisin ja käveli onnellisena kohti kotiaan tietäen, että hän oli tehnyt jotain hyvää jonkun eteen.
Kaunistako? kyllä vain on se hienoa huomata, että maailma ei ole niin mustavalkoinen ja pahakin voi olla hyvä.
Nyt on aika avata housun napit ja kiittää teitä, että sain avautua.

Tämä juttu kirjoitettu alunperin
http://ilmenna.blogspot.fi/

Asia, joka on tosi

Kyllä. Kirjoittaminen on kun paskantamista... sitä kauemman sitä pidättelee sitä isompi läjä sieltä on tulossa.

Kesällä on kivaa!

"Tänään oli kaunis päivä ja huomenna ehkä toinen.
Ei se tarkoita sitä, että myös sen jälkeen olisi hieno päivä, koska aina nousun jälkeen alkaa lasku.
Tämä on ikävä tosi asia, mutta pitää ajatella positiivisesti, joskus ruma sää voi olla kaunis ja kaunis sää ruma.
Se on ihan simppeliä, koska elämä on hyvin yksinkertaista... Me vain teemme siitä monimutkaista. Be Happy!"
Lainaus mieheltä, joka kuoli 33-vuotiaana kärsi koko elämänsä onnettomasta lapsuudestaan ja eli viimeiset 10 vuotta työttömänä kerrostalon kellarissa, jossa oli homevaurioita, mutta ei ikkunoita.
Siellä hän myös kirjoitti tämän jäähyväiskirjeensä ja ampui itsensä vasta toisella laukauksella kuoliaaksi.

Normaalit ihmiset

Heräsin juuri sängystäni ja tajusin, että olen hyvin normaali ihminen, koska onanoi oravilla.
Hyvin normaalien ihmisten tapaan nousin sängystäni ja pistin jalkaani elävät jänistossut.
Kävelin normaalien ihmisten keittiöön ja keitin itselleni lasillisen konjakkia.
Konjakkia juodessa minulle tuli lämmin muisto mieleen, jonka olin kuullut salaa stalkatessani rappukäytävää.
”Kuulemma tässä kerrostalossa asui kerran vanha mies, jolla ei ollut seksuaalisia perversiota vaan hän tykkäsi soittaa tuubaa.
Tästähän tietysti naapurit eivät tykänneet ja yrittävät valittaa soitosta, mutta pahaksi onnekseen vanha mies oli kuuro sokea, eikä kukaan naapureista saanut häneen minkäänlaista kontaktia.
Koko talo oli epätoivon vallassa, koska he eivät pystyneet tekemään soitolle mitään, mutta onneksi kerrostalon kellarissa asui jo hieman päälle kolmekymppinen amis, joka kävi amistaan jo seitsemättä vuotta.
Hän viritteli aina päivä päivältä ruostuneempaa Sierraansa, kun kuuli naapureitten huolen.
Tietysti amis itse ei ollut kuullut mitään, koska monen vuoden autolla luukuttaminen oli vienyt hänen korvastaan parhaimman terän.
Amiksella oli tietysti heti ratkaisu ongelmaan, mutta hän vaati talon väeltä, että hän saisi viedä kaikki talon tyttäret ajelulle silloin kuin hän halusi.
Tähän hieman epäröiden talonväki suostui, joten Amis ryhtyi tuumasta toimeen.
Hän otti kaapistaan kaikki letkunsa jotka löysi ja yhdisti ne yhdeksi kokonaisuudeksi.
Hän pisti letkunpään Vanhan miehen postilaatikkoon ja toisen pään Sierransa pakoputkeen ja laittoi uskollisen sierransa käyntiin ja alkoi testailla kaasutinta.
Eipä aikaakaan, kun Vanhan miehen asunto täyttyi pakokaasulla ja Vanha mies kuoli rauhallisesti rakkaan tuubansa kanssa.
Vihdoinkin kerrostaloon oli saatu rauha ja Amiksesta tuli paikan sankari… Siihen asti, kun hän pisti naapurinsa 9-vuotiaan paksuksi.
Jahas näyttää, että kello on niin paljon, että normaalin ihmisen on nyt päästävä hommiinsa.
Ei auta muuta kuin virittää kuuntelulaite ja kiikarit asemiin ja aloittaa päivän hommat.
Kuulemiin te kaikki normaalit ihmiset, jotka onanoi oravilla.

Ps. tarina on http://ilmenna.blogspot.com/