Päivän vitsi

Mitä yhteistä on salmonella testillä ja elokuvan teolla?
Kummassakin pistetään paskaa purkkiin.

Ajatus, joka tuli päähäni

Hetkellinen vesivahinko aiheutti monen vuoden piinan, mutta silti en makkaraa käristämättä maista.

Kesää odotellessa

Sinisien pilvien lomasta pilkisti vaaleanpunainen aurinko, joka sulatti tuon ruskean lumen ja kaukaa kuulin nauravien pikku miesten huudot, jotka sekottuivat porakoneitten kauniiseen tanssiin.... Silloin tajusin, että olin kielekkeen reunalla todistamassa kesänalkua ja niitä synkkiä päiviä ja valkeita öitä. On silti hyvä istahtaa ja odottaa, koska koskaan ei tiedä, kuka siellä nurkantakana odottaa.

Aate joka ei kestänyt valoa

Katsoin sinun silmiin niissä paloi intohimon palo, mutta vietettyämme seitsemän pitkää kuukautta Ahvenanmaalla.
Huomasin liekkien sammuneen, et ollut enää se tyttö, jota pidin kädestä, kun ilta-aurinko peitteli meidät... Olit aave itsestäsi.
Olisin halunnut parantaa sinut, mutta en löytänyt lääkettä turmiollesi, joten luovutin ja päästin sinut menemään.
Sinä katosit kauas aaltojen taakse. Minä jäin rannalle ja vajosin kylmään hiekkaan. Mielessäni ajattelin, että nyt kyllä vielä maistuis toinen huurteinen.

Pitkä matka

Istuin pakettiautossa ja ajoin kohti auringon nousua, kun huomasin edessäni jonkun suuren eläimen kävelevän tien ylitse.
Hiljensin vauhtia ja näin edessäni ison villisian. Se pysähtyi keskelle tietä ja katsoi minua suoraan silmiin. Jarrutin ja pysähdyin vain muutaman metrin päähän villisiasta.
Nousin autosta ulos ja kävelin Villisian viereen. Se ei pelännyt minua. Enkä minä sitä. Kuulin vain sen raskaan hengityksen, joka tasaantui yhteen oman hengitykseni. Olimme löytäneet yhteisen hetken ja yhteisen ilman, jonka jaoimme keskenämme. Olimme löytäneet yhteisen yhteyden.
Villisika otti muutaman rauhallisen askeleen kohti metsää ja viittoi päällään minua mukaan. Se halusi, että minä jättäisin kaiken ja lähtisin luontoon etsimään itselleni paikkaa, jossa voisin löytää sisäisen rauhani.
Enhän minä nyt voi lähteä ja jättää autoa keskelle tietä. Entä koulu? Kuka maksaa laskuni? Ystäväni?
Villisika katsoi minua hieman halveksien, kuinka minä edes viitsin ajatella tuollaisia asioita, kun eteeni on annettu mahdollisuus, joka ei tule ehkä enää koskaan toistumaan.
Villisika pettyi, kun aloin kävelemään takaisin autoani kohti. Jätinkö tosiaan suuren mahdollisuuden käyttämättä? Vaikka minulla oli suuri halu lähteä tuon villisian mukaan ja kadota luontoon, mutta enhän voinut...
Yritin päässäni löytää syitä siihen, että miksen voisi lähteä. Sain itseltäni paljon vastauksia, mutta kaikki tuntuivat tekopyhiltä ja maistuivat selittelyltä. En saanut yhtäkään selkeää syytä olla lähtemättä. Lopulta ajatukseni yhdistyivät yhteen kysymykseen ”Olisinko onnellinen nukkuessani mättäällä?”
En tiennyt vastausta, koska sydämeni ja aivoni kiistelivät siitä puolestani.
Katsoin villisikaa pyytäen, että hän päättäisi minun puolestaan, mutta hän ei tahtonut puuttua minun sisäiseen kamppailuun.
Katsoin vielä metsään ja huomasin punaisen taivaan ja keltaisen valon tulevan puitten välistä. Halusinko tuonne?... Totta kai?... mutta miksen mene?
Lopulta Villisika hermostui minulle, koska en osannut päättää ja lähti kävelemään minua halveksien.
Huusin, että hän odottaisi minua, mutta hän ei halunnut enää katsella minun surkeaa pyörimistäni.
Jäin seisomaan auton vierelle ja samalla taivaassa punainen väri muuttui vaalean siniseksi.
Tajusin, että olin pilannut juuri elämäni suurimman hetken.
Menin takaisin autoon ja katselin ympärilleni ja huokaisin ”Tämänkö takia minä kieltäydyin vapaudesta?”

Hetken mielijohde. On toisen turmio

Hetken mietittyä päätin, että voisin kääntää asian myös positiiviseen suuntaa.
Tästä innostuneena huomasin, että nurkassa seissyt vanha Jägermeisteri-pullo alkoi elämää omaa elämäänsä.
Taisi olla pullon hetkellinen mielijohde hajottaa minun kallis Mona Lisa-tauluni, mutta otin sen kritiikkinä nykyajan taidekulttuuria kohtaan.

Mielivaltaisen helvetin saattelemana päätin ruveta sosiaalisen aatteen puolestapuhujaksi ja aloin säveltämään uutta versiota Sibeliuksen Finlandiasta.
Omaperäisesti annoin sille hieman maatamme läheisemmän nimen Suomi.

Vislasin katukivetystä vasten tuota loistavaa virttä ja huomasin, että tuon kivetyksen kaiku olisi juuri sopiva korostamaan tämän hetken luovuuden intoani, koska se kumisi niin kivasti tyhjyyttä.
 Otin vanha mankkani ja nauhoitin tämän Best of Best-äänen.
Laiton sen soimaan 24/7, mutta yllättävää, mutta totta naapurini eivät tykänneet tästä maan mainiosta biisistä.
Raivostuin, koska en saanut toteuttaa yhtäkkisen mielijohteen synnyttämää ideaani ja
olihan se sentään minun ideani.

Lopulta vaivuin iän ikuiseen koomaan. Tietysti sitä ennen kumminkin pukeuduin naiseksi, jotta voisin ymmärtää paremmin kissanpentuvideoita.
Tietysti miehinen aivokapasiteettini ei ollut tarpeeksi kehittynyt tähän, jotenka vaivun siihen hetki sitten mainitsemaani koomaan.
Jos aivoissani olisi ollut edes pikku ripaus vielä jotain toimintaa jäljellä.
Olisin voinut todeta iloisasti, että eikös tämä ollut juuri sitä mitä halusinkin?
Tietysti todellisuudessa olisin vain saattanut syyllistää jotakuta toista minun ongelmistani, mutta niin kuin naapurinikin totesi lyötyään minua lapiolla päähän. "Parempi mutustaa sitä omaa leipää ja haaveilla lohenpalasista sen päällä, kun istuttaa omat lohet toisen likakaivoon"

Kesä

Jalassani on köysi, joka on sidottu yhteiskuntaa ja sitä ei saa puremalla poikki.
Lopulta Löydän puukon ja saan köyden katki ja samalla hetkellä ovestani pamahtaa kaksi tummapukuista miestä ja laittavat köyden tilalle kettingin. He nauravat yhteen ääneen minulle, kuin ketunrautaan jääneelle kulkukoiralle.

Naurettuaan itsensä kipeiksi he lähtevät ja toivottavat hyvää kesää.
Toinen heittää vielä hieman naureskellen minulle koirankeksin.
Oloni on surkea.
Kirjoitan seinälle homehtuneella omenalla "Tästä on tulossa helvetin hieno kesä!"

Lopulta vedän kettingin kaulani ympärille ja avaa ikkunan, josta tulvahtaa kesän tulo.
Asettelen jalkani ikkunalaudalle ja katson alas.
Tajuan sillä hetkellä, että yritykseni voi epäonnistua, koska satun asumaan ensimmäisessä kerroksessa, mutta riskit on otettava.
Koukistan polveni ja ponkaisen hyppyyn.
Tuo liike tuo minulle vanhan muiston mieleen, kun viime kesänä hyppäsin laiturilta järveen.

Hyppyni alkaa olla korkeimmassa kohtaa ja alkaa laskun vuoro, mutta vielä löydän aikaa huutaa "Vitun hyvää kesää!"

Yleensä tässä tilanteessa näkee elämänsä, kuin elokuvana, mutta itse näen vain viime viikon Hesarin pääotsikon... Noh tuli sekin sitten vittu todistettua vääräksi tiedoksi.