Pitkä matka

Istuin pakettiautossa ja ajoin kohti auringon nousua, kun huomasin edessäni jonkun suuren eläimen kävelevän tien ylitse.
Hiljensin vauhtia ja näin edessäni ison villisian. Se pysähtyi keskelle tietä ja katsoi minua suoraan silmiin. Jarrutin ja pysähdyin vain muutaman metrin päähän villisiasta.
Nousin autosta ulos ja kävelin Villisian viereen. Se ei pelännyt minua. Enkä minä sitä. Kuulin vain sen raskaan hengityksen, joka tasaantui yhteen oman hengitykseni. Olimme löytäneet yhteisen hetken ja yhteisen ilman, jonka jaoimme keskenämme. Olimme löytäneet yhteisen yhteyden.
Villisika otti muutaman rauhallisen askeleen kohti metsää ja viittoi päällään minua mukaan. Se halusi, että minä jättäisin kaiken ja lähtisin luontoon etsimään itselleni paikkaa, jossa voisin löytää sisäisen rauhani.
Enhän minä nyt voi lähteä ja jättää autoa keskelle tietä. Entä koulu? Kuka maksaa laskuni? Ystäväni?
Villisika katsoi minua hieman halveksien, kuinka minä edes viitsin ajatella tuollaisia asioita, kun eteeni on annettu mahdollisuus, joka ei tule ehkä enää koskaan toistumaan.
Villisika pettyi, kun aloin kävelemään takaisin autoani kohti. Jätinkö tosiaan suuren mahdollisuuden käyttämättä? Vaikka minulla oli suuri halu lähteä tuon villisian mukaan ja kadota luontoon, mutta enhän voinut...
Yritin päässäni löytää syitä siihen, että miksen voisi lähteä. Sain itseltäni paljon vastauksia, mutta kaikki tuntuivat tekopyhiltä ja maistuivat selittelyltä. En saanut yhtäkään selkeää syytä olla lähtemättä. Lopulta ajatukseni yhdistyivät yhteen kysymykseen ”Olisinko onnellinen nukkuessani mättäällä?”
En tiennyt vastausta, koska sydämeni ja aivoni kiistelivät siitä puolestani.
Katsoin villisikaa pyytäen, että hän päättäisi minun puolestaan, mutta hän ei tahtonut puuttua minun sisäiseen kamppailuun.
Katsoin vielä metsään ja huomasin punaisen taivaan ja keltaisen valon tulevan puitten välistä. Halusinko tuonne?... Totta kai?... mutta miksen mene?
Lopulta Villisika hermostui minulle, koska en osannut päättää ja lähti kävelemään minua halveksien.
Huusin, että hän odottaisi minua, mutta hän ei halunnut enää katsella minun surkeaa pyörimistäni.
Jäin seisomaan auton vierelle ja samalla taivaassa punainen väri muuttui vaalean siniseksi.
Tajusin, että olin pilannut juuri elämäni suurimman hetken.
Menin takaisin autoon ja katselin ympärilleni ja huokaisin ”Tämänkö takia minä kieltäydyin vapaudesta?”