Asia, joka on tosi

Kyllä. Kirjoittaminen on kun paskantamista... sitä kauemman sitä pidättelee sitä isompi läjä sieltä on tulossa.

Kesällä on kivaa!

"Tänään oli kaunis päivä ja huomenna ehkä toinen.
Ei se tarkoita sitä, että myös sen jälkeen olisi hieno päivä, koska aina nousun jälkeen alkaa lasku.
Tämä on ikävä tosi asia, mutta pitää ajatella positiivisesti, joskus ruma sää voi olla kaunis ja kaunis sää ruma.
Se on ihan simppeliä, koska elämä on hyvin yksinkertaista... Me vain teemme siitä monimutkaista. Be Happy!"
Lainaus mieheltä, joka kuoli 33-vuotiaana kärsi koko elämänsä onnettomasta lapsuudestaan ja eli viimeiset 10 vuotta työttömänä kerrostalon kellarissa, jossa oli homevaurioita, mutta ei ikkunoita.
Siellä hän myös kirjoitti tämän jäähyväiskirjeensä ja ampui itsensä vasta toisella laukauksella kuoliaaksi.

Normaalit ihmiset

Heräsin juuri sängystäni ja tajusin, että olen hyvin normaali ihminen, koska onanoi oravilla.
Hyvin normaalien ihmisten tapaan nousin sängystäni ja pistin jalkaani elävät jänistossut.
Kävelin normaalien ihmisten keittiöön ja keitin itselleni lasillisen konjakkia.
Konjakkia juodessa minulle tuli lämmin muisto mieleen, jonka olin kuullut salaa stalkatessani rappukäytävää.
”Kuulemma tässä kerrostalossa asui kerran vanha mies, jolla ei ollut seksuaalisia perversiota vaan hän tykkäsi soittaa tuubaa.
Tästähän tietysti naapurit eivät tykänneet ja yrittävät valittaa soitosta, mutta pahaksi onnekseen vanha mies oli kuuro sokea, eikä kukaan naapureista saanut häneen minkäänlaista kontaktia.
Koko talo oli epätoivon vallassa, koska he eivät pystyneet tekemään soitolle mitään, mutta onneksi kerrostalon kellarissa asui jo hieman päälle kolmekymppinen amis, joka kävi amistaan jo seitsemättä vuotta.
Hän viritteli aina päivä päivältä ruostuneempaa Sierraansa, kun kuuli naapureitten huolen.
Tietysti amis itse ei ollut kuullut mitään, koska monen vuoden autolla luukuttaminen oli vienyt hänen korvastaan parhaimman terän.
Amiksella oli tietysti heti ratkaisu ongelmaan, mutta hän vaati talon väeltä, että hän saisi viedä kaikki talon tyttäret ajelulle silloin kuin hän halusi.
Tähän hieman epäröiden talonväki suostui, joten Amis ryhtyi tuumasta toimeen.
Hän otti kaapistaan kaikki letkunsa jotka löysi ja yhdisti ne yhdeksi kokonaisuudeksi.
Hän pisti letkunpään Vanhan miehen postilaatikkoon ja toisen pään Sierransa pakoputkeen ja laittoi uskollisen sierransa käyntiin ja alkoi testailla kaasutinta.
Eipä aikaakaan, kun Vanhan miehen asunto täyttyi pakokaasulla ja Vanha mies kuoli rauhallisesti rakkaan tuubansa kanssa.
Vihdoinkin kerrostaloon oli saatu rauha ja Amiksesta tuli paikan sankari… Siihen asti, kun hän pisti naapurinsa 9-vuotiaan paksuksi.
Jahas näyttää, että kello on niin paljon, että normaalin ihmisen on nyt päästävä hommiinsa.
Ei auta muuta kuin virittää kuuntelulaite ja kiikarit asemiin ja aloittaa päivän hommat.
Kuulemiin te kaikki normaalit ihmiset, jotka onanoi oravilla.

Ps. tarina on http://ilmenna.blogspot.com/

Eikö elämä olekin jännää?

Hetkittäisistä aistimuksista päättelin, että nyt on jotain pahasti vialla. Vaikka taivaalta ei satanut sammakoita aistin, että jotain on tuleva.

Oveeni koputettiin. Säikähdin.

Ennen kuin olin edes tajunnut tilanteen, huomasin kädessäni keittiöpuukon.

Kävelin hitaasti ovelle ja raotin sitä.

Oven takana ei ollut ketään.

Nyökkäsin itselleni ja löin oven kiinni.

Mietin, että olipa jännää... ja samassa huomasin, että olin saanut sitä kauan kaipaamaani toimintaa elämääni.

Nyt minulla on taas uutta energiaa... mutta uusia seikkailuja odotellessa.

Olenko ylpeä itsestäni?

Lopulta en löytänyt ongelmaani mitään muuta ratkaisua, kun sitoa silmäni.

Yllätyksekseni huomasin, että side silmilläni avarsi minulle ihan uuden näkökulman maailmaan.

Kaikki maailmassa tuntui oleva niin mustavalkoisen yksinkertaista.
Syyt ja seuraukset olivat ihan selviä minulle.
Minusta oli tullut maailman laki ja uuden elämän suunnannäyttäjä.

Otin takin ja lähdin pihalle, jossa minua odotti kaunis auringon valo, joka hyväili maata, kuin omaansa.

Kävelin kadulla ja aloin tuomitsemaan muita ihmisiä.
"Tämähän on helppoa" Tokaisin itselleni puolihuolimattomasti.
Ihmiset edessäni alkoivat nöyristellä minun oikeudenmukaisuudelleni.
Olin varma, että pystyisin ratkaisemaan myös maailmaan rauhan.
Olin kävellyt vasta muutaman korttelin ja olin kerännyt itselleni suuren joukon kannattajia, jotka kävelivät takana uskollisesti. Tunsin itseni jumalaksi... taisin myös olla sitä.

En sitä itse tajunnutkaan, mutta vahingossa uppouduin omaan ylimielisyyteeni ja päätin ruokkia sitä katsomalla taakseni ja huomasin, kuinka olin saanut taakseni tuhansia ihmisiä, jotka seurasivat minua sokeasti ja uskoivat minun tekoihin ja minun ratkaisuihini ja samassa huomasin, että jalkojeni alta oli kadonnut maa.
Olin jumalan asemassa unohtanut katsoa eteeni ja olin vahingossa kävellyt laiturilta suoraan järveen.

Ihmiset, jotka tulivat laiturille katselivat mitä tein.
En voinut enää asemassani kertoa erehtyneeni, koska silloin kukaan ei uskoisi enää minua, joten päätin painua järven pohjaan.

Veden alta katselin ja huomasin, kuinka laiturin nokalta ihmiset ryhtyivät matkimaan tekoani ja hyppivät yksikerrallaan seurakseni järvenpohjaan.
Olisihan se ollut kauheaa, jos ihmiset olisivat tajunneet, että asia johonka he uskovat olisi ollut väärä.

Minä muitten joukossa

Kirkas silmäinen pikku tyttö katsoi ratikassa päälleni ja kuiskasi hieman kovalla äänellä "Äiti katso tuota hieman hupsun näköistä setää". Hänen äitinsä katsoi kohti minua ja purskahti nauruun.
Kanssa matkustajat katsoivat kummissaan nauravaa Äitiä ja huomasivat mille hän nauroi ja yhtyivät tuohon ivalliseen nauruun.
Minua nolotti olla oma itseni ja nousin ylös paikaltani ja hyppäsin seuraavalla pysäkillä ulos suuren nöyryytyksen saattelemana. Miksi he nauroivat?

Katsoin ympärilleni, mutta kukaan ei enää nauranut minulle kukaan ei edes välittänyt minusta.
Ihmiset suorastaan kävelivät päältäni. Aloin loikkimaan karkuun ihmisiltä ja lopulta löysin suojaisan nurkan jonne käperryin.

Ilta saapui kaupunkiin ja en ollut vieläkään uskaltanut liikkua paikaltani. Pelkäsin.

Ainoa asia mikä sai minut pysymään järjissäni oli lämmin muisto ratikasta.
Hetkestä jolloin olin saanut olla ihmisten suosion keskiössä. Tajusin, että silloin olin saanut olla jotain, jotain tästä ihmisyhteiskunnasta.
Ajatukseni sekoitti roska-auto, joka lähestyi piipittäne minua kohti. Ajaako se minun päältä? Vain muutamaa metriä ennen se pysähtyi ja autosta astui roskakuski ja käveli luokseni ja otti kädestäni kiinni ja vei minut roska-auton taakse ja nosti minut sen perään ja painoi punaista nappia.
Olin löytänyt paikkani tästä maailmasta. Kiitos